Ajatuksia Porin keskustan liikenteestä

Yksisuuntaisista

Porin ydinkeskustan liikenteessä olisi parannettavaa. Pidän yksisuuntaisista kaduista, koska ne ovat Porilla ominaisia ja niistä kaupunki tunnetaan. Kuitenkin niistä koostuu myös ongelmia, kuten Isolinnankatua tai Vähälinnankatua kävellen ylittänyt varmasti tietää. Tietä annetaan huonosti ja suojatien eteen pysähtyneen auton ohi ajetaan surutta, vaikka kyseessä on todella vaarallinen temppu.

Yksi ratkaisu voisi olla näiden katujen muuttaminen niin, että Vähälinnankadulla vain oikea kaista jatkuisi koko ajan suoraan ja vasen kaista päättyisi aina risteysten jälkeen eli se vasen kaista olisi vain vasemmalle kääntymistä varten. Vastaavasti Isolinnankadulla vain vasen kaista jatkaisi koko ajan suoraan ja oikealta käännyttäisiin. Jokaisen tälläisen risteyksen jälkeen voisi rakentaa korokkeen suojatien kohdalle, jolloin kävellen ja pyöräillen ei tarvitsisi ylittää kuin yksi kaista. Ennen risteystä olevia suojateitä voisi vähentää.

Lisäksi sekä näiden yksisuuntaisten kohdalla että muutenkin kaupungissa voisi lisätä kolmioita risteyksiin niin, että pyöräilijöillä olisi etuajo-oikeus autoihin nähden. Pyöräily on jokatapauksessa ehdottomasti sellainen asia, jota pitäisi tukea kaikin keinoin. Jokainen matka joka tehdään pyörällä auton sijaan on voitto sekä henkilölle itselleen että ympäristöllemme.

Yksi vaihtoehto voisi myös olla muuttaa Isolinnankadun ja Vähälinnankadun toinen kaista pyöräkaistaksi.

Pysäköinnistä

Viimeaikoina on ehdotettu erilaisia ratkaisuja keskustan pitämiseksi elävänä, esimerkiksi ”PoriParkkia” Anttilan tiloihin tai pysäköinnin muuttamiseksi kokonaan maksuttomaksi. En pidä näistä kumpaakaan kovin hyvänä ajatuksena.

Pysäköinti ostosten ajaksi ei tälläkään hetkellä mielestäni ole mikään ongelma. Paikkoja on riittävästi ympäri kaupunkia ja pysäköinti on niin halpaa, ettei kukaan sen vuoksi jätä pysäköimättä keskustaan. Erilaiset mobiilimaksamistavat ovat tehneet sen, ettei niitä kolikoitakaan enää tarvi kantaa mukana ja harmitella pysäköinnin vaikeutta sen vuoksi.

Pysäköinnin ei myöskään tule olla täysin ilmaista, koska ydinkeskusta on sellainen alue, jossa autoilua tulisi nimenomaan vähentää ja luoda sekä kävelijöille että pyöräilijöille mahdollisuudet kävellä ympäri keskustaa ilman pelkoa auton alle jäämisestä tai niiden pakokaasujen ja muiden haittojen kärsimisestä. Siksi pysäköinnissä pitää olla vyöhykkeet, jotka selvästi ohjaavat pysäköimään hieman sivummalle. Jos välttämättä haluaa pysäköidä aivan keskelle ydinkeskustaa on siitä oltava valmis maksamaan.

Tietenkin aivan keskelle kaupunkia on myös syytä jättää riittävä määrä invapaikkoja, jotta liikuntarajoitteisten elämää ei tarpeettomasti haitata. Samoin parhaille paikoille tulisi jättää pysäköintipaikkoja paikallisesti päästöttömille autoille eli käytännössä sähköautoille, joille tulisi myös rakentaa latauspisteitä. Tästä aiheesta lisää toisessa artikkelissa.

Työpysäköinnistä

Oma aiheensa on työpysäköinti kaikille niille, jotka tulevat ilahduttavasti kaupunkiimme töihin ympäri maakuntaa. On selvää, ettei julkinen liikenne kaikkialla ole järkevä mahdollisuus työmatkoihin, joten heillekin pitäisi tarjota edullista parkkitilaa päivän ajaksi.

Tällähetkellä ”ratkaisu” on Viikkari, jonne moni autonsa päiväksi jättää, koska pysäköinti on siellä ilmaista. Tähän pitäisi saada muutos. Viikkariin tulisi ottaa käyttöön asukaspysäköinti, jossa jokainen siellä asuva saa pysäköidä yhden auton vapaasti, mutta muille tulisi arkisin klo 8-16 neljän tunnin pysäköinti kiekolla. Näin halukkaat kyllä pääsisivät käyttämään palveluita, mutta kaupunginosa ei olisi tuupattu täyteen autoja arkena. Nykyisessä tilanteessa kärsijäksi joutuvat Viikkarissa asuvat, joiden niskaan kaikki näiden autojen aiheuttama saastekuorma kaatuu. Samanlainen ratkaisu on käytössä esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa, jossa käyn töissä parina päivänä viikossa.

Ratkaisuksi ongelmaan ehdotan pysäköintialuetta tai jopa pysäköintitaloa, johon voisi päiväksi autonsa jättää kohtuulliseen hintaan, esimerkiksi parilla eurolla. Sille sopiva paikka voisi olla esimerkiksi linja-autoaseman kenttä, joka nyt jää uuden matkakeskuksen valmistuessa. Kun tähän yhdistettäisiin kävelykatu, joka jatkettaisiin aina rannasta uuteen matkakeskukseen asti niin meillä olisi turvallinen polku, jota kävellä läpi koko kaupungin.